Vastikään PlayStation Nown hankkineena olen päässyt pelaamaan monia sellaisia pelejä joita ei niiden julkaisuaikaan päässyt pelaamaan. Osa sellaisia joita ei koskaan joko löytänyt mistään tai parempien pelien takia tullut hankkineeksi. Joissakin tapauksissa syynä on myös se että niiden nimi tai kannen ulkoasu ei vetänyt puoleensa juuri millään tavalla. Sitten on niitä tapauksia joita olisi voinut joskus kokeilla.

PlayStation Plus jäsenyyden kautta tulee nykyään enää se kaksi peliä ja viimeaikoina taso on kokenut kovaa kyytiä. Mutta aina välillä vastaan tulee todellisia helmiä. PS Now tosin on aivan eri maata.

PlayStation Now on kuin yksi iso alelaare. Kuukausimaksu on sitä 15 euron luokkaa, ellei sitten ota pidemmäksi aikaa, esim vuoden tilauksessa kuukausihinnaksi tulee reiska 8 euroa. Kun ottaa huomioon että alelaaripelit ovat monesti sitä alle kympin luokkaa vaikka GameStopissa (riippuen alustasta) niin aika paljon enemmän tässä saa rahalla vastinetta. PS Now kirjastossa kun on se +500 peliä.

Tässä tullaankin siihen kysymykseen että onko tässä liian paljon pelattavaa?

Voisi sanoa että itselläni on nyt tämä tilaus sen verta kauan, että pelattava ei tule äkkiä loppumaan. Itselläni on ollut se nyt jonkin aikaa ja monia pelejä on tullut nopeasti kokeiltua, demomuodollisesti voisi sanoa. Tällöin on tullut huomattua että tietyissä genreissä on tietyt valtavat heikkoudet, heti kun on kyse vähänkin vanhemmasta pelistä.

Toimintaseikkailupelit ovat ehdottamasti niitä joista itse pidän kaikista eniten ja joita olen myös pelannut todella paljon. Tarinalliset pelit nyt genrestä riippumatta kannustavat kokeilemaan hyvin paljon ja niiden kanssa yleensä myös jatkan pidempään.

Kun pelaa vanhoja pelejä niin joskus onnistaa ja joskus taas ei. Eräs mikä tuli vastaan oli Star Wars: Bounty Hunter. Pakko sanoa että siinä pelissä näkyy ikä kaikilla pahimmilla tavoilla. Ohjattavuuden kääntyvyyttä ei voi muuttuu (ja se on väärin päin) ja kamera on aivan liian herkkä. Sitten on se tasoloikka jossa kömpelyys ja yleinen epätarkkuus ovat huipussaan. Samaa maata on myös Damnation joka on suhteellisen hienon näköinen ja kiinnostava tapaus, mutta jonka ohjattavuus ja ammuskelun tarkkuus ja mielekkyys eivät ole mitenkään hyvää tasoa.

FPS peleissä tälläisiä heikkouksia on se tietty tahmaisuus. Ohjattavuudesta puuttuu hyvin vahvasti se tarkkuus mitä monilta nykyajanpeleiltä jo odottaa. Itse olen kokeillut suhteellisen nopeasti niin Killzonea, Ragea kuin Duke Nukem Forveria ja Painkilleria. Kaikissa kestää hetki päästä kunnolla sisään siihen ohjattavuuteen. Itse en juuri säätele herkkyyttä vaan pyrin enemmänkin tottumaan ohjattavuuteen. Monissa hyvissä räiskinnöissä se todellakin onnistuu.

Tappelupelien tapauksessa on enemmänkin kyse siitä ohjattavuuden jouhevuudesta. Kuinka hyvin pystyt saamaan iskuja perille ja torjumaan hyökkäyksiä ja kuinka helppoa erikoisliikkeiden tekeminen on. Mortal Kombat, Dead or Alive ja Street Fighter ovat varmaan niitä yleisesti kaikkein tunnetuimpia tappelupelejä, mutta myös Guilty Gear ja BlazBlu pääsivät osaksi vertailua. Näissäkin se ikä näkyy, mutta ei yhtään niin selvästi kuin räiskintäpeleissä. Tappelupeleissa ohjattavuus ei niinkään kärsi iästä.

Pulmapelien tapauksessa yleensä mennään nopean kokeilun metodilla, ellei kyseinen peli oikeasti nappaa. Silloin sen parissa saattaa viihtyä vähän pidempäänkin, mutta nämä eivät ole juuri minen tyylisiäni pelejä.joten ne jäävät nopeasti sivuun.

Kuinka paljon pelattavaa sitten on liikaa?

PS Now on kuin pleikkarin Netflix, täynnä sisältöä jota pelaaja saa itse käyttään haluamallaan tavalla. Osan peleistä voi ladata konsolille jolloin sen pelaaminen on vaivatonta. Osaa pitää streemata, jolloin hyvä internetyhteys vaatii veronsa. Onko netflixissa liikaa katsottavaa? Ei oikeastaan joten ei PS Now'ssa ole liikaa pelattavaa.

Tämä nousee itselläni esiin lähinnä siksi, koska aikaa on niin rajallisesti. Kaikelle ei vain ole aikaa joten sitä joutuu valitsemaan useista vaihtoehdoista. Itse olen valikoinut itselleni ison joukon pelejä jotka kiinnostavat. Vaikeus onkin siinä että ei tiedä että mihin peliin oikeasti haluaisikaan uppoutua. Tietysti ajoittain tulee vastaan niitä tapauksia joihin uppoutuu sitten oitis aivan täysin.

Jotkut pelit ovat sellaisia että niitä todella haluaisi pelata, mutta niissä näkyy se ikä sen verran että viitsi. Sitten on niitä pelejä joita on kehuttu maasta seitsemänteen taivaaseen, että niitä haluaisi kokeilla. Sitten on pelejä joita voisi joskus pelata. Loppuviimeksi se kaikki menee niin fiilikseen mukaan. Joskus tekee mieli ampua kaikkea mikä liikkuu, joskus tapella ja joskus vain nauttia tarinasta ilman mitään sen ihmeellisempää.