perjantai, 17. toukokuu 2019

Liikaa pelattavaa?

Vastikään PlayStation Nown hankkineena olen päässyt pelaamaan monia sellaisia pelejä joita ei niiden julkaisuaikaan päässyt pelaamaan. Osa sellaisia joita ei koskaan joko löytänyt mistään tai parempien pelien takia tullut hankkineeksi. Joissakin tapauksissa syynä on myös se että niiden nimi tai kannen ulkoasu ei vetänyt puoleensa juuri millään tavalla. Sitten on niitä tapauksia joita olisi voinut joskus kokeilla.

PlayStation Plus jäsenyyden kautta tulee nykyään enää se kaksi peliä ja viimeaikoina taso on kokenut kovaa kyytiä. Mutta aina välillä vastaan tulee todellisia helmiä. PS Now tosin on aivan eri maata.

PlayStation Now on kuin yksi iso alelaare. Kuukausimaksu on sitä 15 euron luokkaa, ellei sitten ota pidemmäksi aikaa, esim vuoden tilauksessa kuukausihinnaksi tulee reiska 8 euroa. Kun ottaa huomioon että alelaaripelit ovat monesti sitä alle kympin luokkaa vaikka GameStopissa (riippuen alustasta) niin aika paljon enemmän tässä saa rahalla vastinetta. PS Now kirjastossa kun on se +500 peliä.

Tässä tullaankin siihen kysymykseen että onko tässä liian paljon pelattavaa?


Voisi sanoa että itselläni on nyt tämä tilaus sen verta kauan, että pelattava ei tule äkkiä loppumaan. Itselläni on ollut se nyt jonkin aikaa ja monia pelejä on tullut nopeasti kokeiltua, demomuodollisesti voisi sanoa. Tällöin on tullut huomattua että tietyissä genreissä on tietyt valtavat heikkoudet, heti kun on kyse vähänkin vanhemmasta pelistä.

Toimintaseikkailupelit ovat ehdottamasti niitä joista itse pidän kaikista eniten ja joita olen myös pelannut todella paljon. Tarinalliset pelit nyt genrestä riippumatta kannustavat kokeilemaan hyvin paljon ja niiden kanssa yleensä myös jatkan pidempään.

Kun pelaa vanhoja pelejä niin joskus onnistaa ja joskus taas ei. Eräs mikä tuli vastaan oli Star Wars: Bounty Hunter. Pakko sanoa että siinä pelissä näkyy ikä kaikilla pahimmilla tavoilla. Ohjattavuuden kääntyvyyttä ei voi muuttuu (ja se on väärin päin) ja kamera on aivan liian herkkä. Sitten on se tasoloikka jossa kömpelyys ja yleinen epätarkkuus ovat huipussaan. Samaa maata on myös Damnation joka on suhteellisen hienon näköinen ja kiinnostava tapaus, mutta jonka ohjattavuus ja ammuskelun tarkkuus ja mielekkyys eivät ole mitenkään hyvää tasoa.

FPS peleissä tälläisiä heikkouksia on se tietty tahmaisuus. Ohjattavuudesta puuttuu hyvin vahvasti se tarkkuus mitä monilta nykyajanpeleiltä jo odottaa. Itse olen kokeillut suhteellisen nopeasti niin Killzonea, Ragea kuin Duke Nukem Forveria ja Painkilleria. Kaikissa kestää hetki päästä kunnolla sisään siihen ohjattavuuteen. Itse en juuri säätele herkkyyttä vaan pyrin enemmänkin tottumaan ohjattavuuteen. Monissa hyvissä räiskinnöissä se todellakin onnistuu.

Tappelupelien tapauksessa on enemmänkin kyse siitä ohjattavuuden jouhevuudesta. Kuinka hyvin pystyt saamaan iskuja perille ja torjumaan hyökkäyksiä ja kuinka helppoa erikoisliikkeiden tekeminen on. Mortal Kombat, Dead or Alive ja Street Fighter ovat varmaan niitä yleisesti kaikkein tunnetuimpia tappelupelejä, mutta myös Guilty Gear ja BlazBlu pääsivät osaksi vertailua. Näissäkin se ikä näkyy, mutta ei yhtään niin selvästi kuin räiskintäpeleissä. Tappelupeleissa ohjattavuus ei niinkään kärsi iästä.

Pulmapelien tapauksessa yleensä mennään nopean kokeilun metodilla, ellei kyseinen peli oikeasti nappaa. Silloin sen parissa saattaa viihtyä vähän pidempäänkin, mutta nämä eivät ole juuri minen tyylisiäni pelejä.joten ne jäävät nopeasti sivuun.


Kuinka paljon pelattavaa sitten on liikaa?

PS Now on kuin pleikkarin Netflix, täynnä sisältöä jota pelaaja saa itse käyttään haluamallaan tavalla. Osan peleistä voi ladata konsolille jolloin sen pelaaminen on vaivatonta. Osaa pitää streemata, jolloin hyvä internetyhteys vaatii veronsa. Onko netflixissa liikaa katsottavaa? Ei oikeastaan joten ei PS Now'ssa ole liikaa pelattavaa.

Tämä nousee itselläni esiin lähinnä siksi, koska aikaa on niin rajallisesti. Kaikelle ei vain ole aikaa joten sitä joutuu valitsemaan useista vaihtoehdoista. Itse olen valikoinut itselleni ison joukon pelejä jotka kiinnostavat. Vaikeus onkin siinä että ei tiedä että mihin peliin oikeasti haluaisikaan uppoutua. Tietysti ajoittain tulee vastaan niitä tapauksia joihin uppoutuu sitten oitis aivan täysin.

Jotkut pelit ovat sellaisia että niitä todella haluaisi pelata, mutta niissä näkyy se ikä sen verran että viitsi. Sitten on niitä pelejä joita on kehuttu maasta seitsemänteen taivaaseen, että niitä haluaisi kokeilla. Sitten on pelejä joita voisi joskus pelata. Loppuviimeksi se kaikki menee niin fiilikseen mukaan. Joskus tekee mieli ampua kaikkea mikä liikkuu, joskus tapella ja joskus vain nauttia tarinasta ilman mitään sen ihmeellisempää.

torstai, 21. maaliskuu 2019

Seuraava Batman, Punisher, Geralt...

Internetissä on paljon puhetta ja arvuuttelua siitä että kuka mahdollisesti tulisi olemaan seuraava Batman. Lepakkomiehiä on ollut todella monenlaisia, laidasta laitaan. Osa tietenkin on parempia kuin toiset ja kaikilla nyt on varmasti omat suosikkinsa. Jos itse saisin päättää olisi Hugh Jackman tietenkin paras valinta mutta hyviä varavaihtoehtoja on niin Luke Evans, Johnny Messner, Alex O'Loughlin sekä Anson Mount. Eivätkä muutamat ehdokkaat kuten Jon Hamm, Josh Brolin tai David Boreanaz mitenkään huonoja vaihtoehtoja ole.

Vastapainona ehdotuksissa on ollut niin monta niin huonoa kandidaattia että en edes mainitse keitä he ovat. Täytyy kuitenkin sanoa että heidän kohdallaan tulee välittömästi mielikuvia siitä, miten huonosti niin monta loistavaa hahmoa on roolitettu. Jon Bertnhal on aivan surkea Punisher eikä minulla ole millään tavalla positiivisia odotuksia siitä, millaisen roolin Henry Cavil tulee vetämään Geraltina, Witcherissä. Monet näistä Batman kandidaateistani olisivat olleet aivan loistavia valintoja myös Punsiheriksi ja osa kelvollisia Geraltiksi, vaikka ykkösvalintani Geraltin rooliin oli alusta asti ja ylivoimaisesti Zach McGowan.

Mutta pari asiaa olen kuitenkin oppinut. Vaikka valittu näyttelijä vaikuttaisi kuinka hyvältä valinnalta tai kuinka huonolta valinnalta, niin mitä vain voi tapahtua. Tuskin kovinkaan monella oli isoja odotuksia Heat Ledgerin Jokerista, itse en sitä silloin suoraan tyrmännyt, mutta en odottanut mitään oikeasti ihmeellistä, kun tiesin näyttelijän pääasiassa Ritarin Tarinasta ja vaikka Willem Dafoe olisikin ollut oma ykkösvalintani. Sama tapahtui Tom Hardyn Banen kanssa jonka olin alustavasti nähnyt Inceptionissa, tosin hänen parhaita roolejaan alkoi pudota nopeasti Dark Knight Risesin jälkeen. Näitä kahta yhdistää se että kumpikaan näyttelijä ei ollut itselleni erityisen tuttu, ennen näitä rooleja. Batman teemassa jatkaen, Christian Bale ei myöskään ollut itselleni tuttu kuin lähinni Tulen Valtakunnasta, mutta hänen Batman roolinsa ei loppuviimeksi noussut niiden parhaiden joukkoon eikä hän ole näyttelijänä juuri kovinkaan hyvä.

Sitten on tietysti tämä koko Ben Affleck asetelma ja ja DCEU:n kananlento. Affleck ei ole Batman huonoimmasta päästä mutta elokuvat ja käsikirjoitus eivät juuri hahmoa imartele.

Se minkä olen todella oppinut monia erilaisia roolituksia seuranneena ja lopputuloksia tarkkailleena on se, että yllätyksiä tapahtuu, mutta jokaista positiivista yllätystä kohden löytyy helposti kourallinen niitä tapauksia kun se ensimmäinen tulkinta on osunut oikeaan. Todella monta surkeaa roolivalintaa on tullut vastaan. Batman saattaa vain olla seuraava uhri tässä.

Mutta vastapainona eräästä asiasta olen pystynyt monesti ottamaan lohtua: Vaikka roolin valittu henkilö olisi kuinka huonolta tuntuva valinta hyvänsä, niin valinta olisi voinut osuva paljon huonomminkin. Vaikka Punisher on ehkä huonoimpia roolituksia pitkään aikaan ja Geralt saattaa hyvinkin ottaa kakkossijan tässä tapauksessa, niin Batmaniin on ehdolla niin monta sellaistakin nimeä joista en tiedä juuri mitään yhtä elokuvaa lukuunottamatta, että vaikka sieltä valikoituisikin joku itselleni lähes täysin tuntematon, niin se olisi huomattavasti parempi, kuin joku sellainen josta en itse tykkää yhtään.

tiistai, 10. huhtikuu 2018

Spyron paluu

Monille PlayStation aikakaudella kasvaneille, kuten allekirjoittaneelle, Spyro the Dragon oli todella kova juttu. Joillekin, kuten meikäläiselle, se edelleen on. Uusia pelejä violetti lohikäärme ei ole oikeastaan saanut sitten 2008.

Syksyllä 2018 Spyro tekee kuitenkin paluun ja toivottavasti sitä kautta pelintekijät varsinkin Sonylla heräävät siihen todellisuuteen, että Spyro peleille on kysyntää.

Spyro Reignited trilogy on kaavailtu ilmestyväksi 21 syyskuuta ja se pitää sisällään Insomniacin Spyro trilogian, jonka saa btw ladattua alkuperäisessä muodossaan PSN:stä. Tämä on käytännössä hetki jota itse olen odottanut siitä asti kun Crash Nsane trilogy ilmestyi. Itse panin tämän merkille 6.4.

lauantai, 1. huhtikuu 2017

Kuinka pitkä videopelin tulisi olla?

Nykyää pelejä tulee ilmoille todella paljon. Nykyään on myös mahdollista tehdä tuotoksia joissa riittää pelattavaa kymmeneksi ja taas kymmeniksi tunneiksi, joissakin tapauksissa saattaa 100 tuntiakin mennä rikki. Mutta miten se vaikuttaa sitten niihin peleihin, joissa pelattavaa on vain siihen kymmyneen tuntiin? Tuntuvatko nämä lyhyemmän keston omaavat pelit sitten säälittävän lyhyiltä?

Nyt keskityn itse yksipelinkampanjaan tai pelin tarinaan. En puhu peleistä joissa pituutta tulee moninpelistä (League of Legends, Smite, Overwatch...) jota pelataan verkossa, enkä myöskään puhua peleistä jotka käyttävät yhtä simppeliä ideaa oli sitten online tai offline (Gwent, Tetris...).


Tätä tilannetta voi alkaa miettiä useammalla tavalla. Itse mietin ensiksi sitä, että millaiset ne 10 tuntia olivat? Pelissä nimittäin on niin paljon liikkuvia osia, että pituus ei ole aina laadun tae. Otan yhtenä erittäin hyvänä esimerkkinä Naughty Dogin Uncharted 4: Thief's End pelin. Sen pituus on keskivertopelaajalla karkeasti arvitoituna 10-20 tuntia. Veikkaisin että itse käytin ensimmäiseen pelikertaani vähän vajaa 25 tuntia. Peli on todella hienon näköinen ja kokemuksesta tiedän että Uncharted peleissä on paljon piilotettua tavaraa ja parissa kentässä on todella paljon tutkittavaa. Sitten kun tietää tasan tarkkaan mitä pelissä tulee missäkin paikassa tehdä, niin kyllä tämän pelaa läpi alle 10 tunnissa.

Uudelleenpeluuarvo on eräs puoli mikä on näillä lyhyemmillä peleillä helposti todella vahva, jos peli on mitenkään miellyttävä. Unchartedin tapauksessa se johtuu siitä että pelin grafiikoita voi muokata todella paljon, itse pidin todella paljon sarjakuvamaisesta ulkoasusta ja olihan se pirun hauskaa leikkiä millä tahansa haluamallaan aseella ja mahdollisesti parilla lisätehosteella.


Toisena esimerkkinä käytän peliä Wolf Among Us, Telltale Gamesin mestariteosta. Tämän pelin läpäisyaika ensimmäisellä kerralla oli noin 12 tuntia. Wolf Among Us on tosin tarinakeskeinen peli joka koostuu viidestä jaksosta joista jokaisen pelaa läpi siinä kahdessa tunnissa, parissa jaksossa voi olla vähän enemmän sisältöä. Mutta Wolf Among Us on myös sellainen peli jonka pelaa erittäin mielellään läpi myös uudestaan. Valintojen mukaan etenevät pelit kestävät helposti parikin uudelleenpeluukertaa ja sanoisin että olen itse pelannut tämän pelin läpi ainakin viidesti.


Mitä tulee näihin massiivisiin useiden kymmenien tuntien peleihin, niin Witcher 3: Wild Hunt sekä valtaosa Kingdom Hearts ja Final Fantasy peleistä nousevat minulla niihin peleihin joihin on saanut uppoamaan yli 100 tuntia. Witcher kolmosen tapauksessa kyseessä on niin laaja peli, että vaikka sillä on uudelleenpeluuarvoa, niin aikaa sen pelaamiseen vain ei meinaa koskaan olla tarpeeksi. Witcher on tarinallisesti erittäin vahva peli ja sisältöä on runsaasti. Sitä ei kovin helposti aleta pelaamaan alusta asti.

Tälläisten pelien alusta aloittaminen on minulle myös hivenen hankalaa siksi, että kun olen pelannut pitkään ja hyvin kehitetyllä hahmolla ja kaikilla parhailla varusteilla, niin ei ole helppoa aloittaa alusta. Myös monien tehtävien suorittamisen jälkeen ei ole helppoa tyhjentää karttaa ja alkaa taas tutkimaan kaikkia paikkoja uudestaan.


Sanoisin että pituus ei automaattisesti määritä sitä, onko peli hyvä vai huono. Tietenkin monissa tapauksissa sillä on väliä että kuinka kauan pelistä irtoaa pelattavaa, mutta jos peli muuttuu pakkopullaksi ja sen pelaaminen ei ole hauskaa, niin onko pituus silloin edes hyvä asia, ei välttämättä. Niitäkin pelejä on tullut vastaan jotka ovat oikeasti aika tylsiä ja itse olen tällä Trophy-aikakaudella juurikin niitä pelaajia (olin tosin jo aiemmin) jotka eivät jätä peliä kesken kun ovat sen aloittaneet.Se että peliä ei jätä kesken, saa näkemään tämän pituuden uudella tavalla. Jos peli ei tunnu kovin hyvältä, niin se pituus ei ole plussaa.


Sanoisin että jos pelistä riittää pelattavaa 10 tunniksi, niin se on ihan hyvä. Silloin peli ei ole liian lyhyt, mutta sanotaan että 5 tuntia on liian lyhyt aika täyshintaiselle pelille. Jos pelin läpäisemiseen kuluu yli 25 tuntia, niin silloin on kyseessä pitkä peli. 

Nämä ovat sellaisia asioita jotka riippuvat niin paljon siitä että mistä itse pitää. Esimerkiksi Fallout sarjan pelit pitävät sisällään paljon pelattavaa, mutta en pidä niitä järin hyvinä tai kiinnostavina. Ehkä parhaita pelejä, jos katsotaan pelkkää pituutta, ovat Rocksteadyn Arkham trilogia, Middle-Earth Shadow sarja sekä Last of Us ja Unchartedit. Ne eivät ole liian pitkiä tai liian lyhyitä. Niiden tarina tai pelattavuus ei ala liikaa toistaa itseään läpiipeluun aikana. Myös Kingdom Hearts pelit mahtuvat tähän kategoriaan. Final Fantasy sarja on myös tälläinen, mutta se on enemmänkin tällä puolella jossa pelattavuutta tulee lisää sivuaktiviteeteistä tai grindaamisesta.

Tämä on sellainen aihe joka herättää paljon mielipiteitä, mutta johon on loppuviimeksi hyvin vaikea vastata. Siitä voi vain herättää keskustelua ja tarjota tapoja ajatella sitä.

maanantai, 10. lokakuu 2016

Syksyn susi

Pimeys ja todellinen yö.


Keväässä on kyllä on puolensa mutta itse pidän pimeästä vuoden ajasta.

Talvessa on myös puolensa hyvät ja huonot ja ne liittyvät niin ikään lumeen ja kylmyyteen.

Kesässä on niin ikään myös hyvät ja huonot puolet kuumuus nyt päällimmäisenä.

Syksyssä hyvät ja huonot puolet ovat parhaassa synergiassa ja muutenkin syys aikaan on enemmän niitä hyviä kuin huonoja puolia, ainakin näin omasta mielestäni. Ei ole liian kylmä kuin talvella tai liian kuuma kuin kesällä. Alkusyksystä järvissä vesikin on vielä paikoitellen viileää eikä kylmää. Lisäksi syksyllä on ehkä se aliarvostetuin juhla, Halloween.

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista