Nykyaika on monien remasterointien ja kokonaisten remakejen aikaa. Todella monet vanhemmat pelit uhkaavat kokonaan kadota digitaalisista palveluista ja niiden saaminen fyysisinä kopioina on usein joko todella hankalaa tai todella hintavaa. Itsellä ja varmasti monilla muillakin, ellei jopa kaikilla, ole jotakin sellaista peliä, jotka ei ole aikoinaan ihan oikeasti päässyt pelaamaan. Nopeita kokeiluja ja vastaavia ei lasketa. Nykyään sellainen tietty mielenkiinto on herännyt ja monia pelejä olisi houkuttavaa kokeilla, syystä tai toisesta.

Jotkut pelit saavat suhteellisen nopean remasteroinnin jossa eniten muuttuu vain se ulkoinen olemus, joka saa pelin näyttämään hienommalta. Tälläiset tapaukset ovat usein vain käännöksiä toiselle systeemille, kuten tapaukset joissa PS3 peli kääntyy PS4:lle tai mahdollisesti vielä vanhemmat pelit tuodaan nykypäivään. Ajoittain tälläisissä tapauksissa pelkän ulkokuoren lisäksi myös parannellaan tiettyjä asioita pelistä, usein sitä ohjattavuutta ja kamerahallintaa jotka ovat niitä asioita, joissa se pelin ikä todellakin näkyy mitä tuskallisimmilla tavoilla. Tämä on ehkä se paras tapa tarjota mahdollisimman alkuperäinen versio pelistä, pienillä modernisoinneilla. Tällöin peli tuntuu pitkälti samalta kuin aikoinaan, voisi olettaa, mutta sen pelaaminen on kuitenkin modernisoinnin ansiosta mielekästä.

Remasteroinneista ehkä kaikista selvimpiä esimerkkejä ovat Final Fantasy VII ja Final Fantasy VIII, joista itse pelasin myös alkuperäisiä versioita. Nämä pelit ovat pääasiassa vain graafisesti hiottuja ja tietyillä helpotusmekaniikoilla varustettuja, jotta niiden pelaaminen olisi nykyään helpompaa. FFVII:n tapauksessa grafiikka on yhtä rumaa kuin ennenkin, joten peli tuntuu lähinnä siltä, että se on tuotu nykysysteemeille ja pelissä on tiettyjä moderneja vaihtoehtoja helpottamaan pelaamista. FFVIII:ssa graafinen parantelu näkyy enemmän. Kummassakin tapauksessa se pelaaminen on kuitenkin hyvin uskollista alkuperäiselle ja pelit tuntuvat todella vahvasti sellaisilta, kuin aikoinaan.

Remake, on yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus. Tällöin peli rakennetaan kokonaan uudestaan, käyttäen tuttuja ideoita, mutta kaikki voidaan tehdä täysin uudella tavalla, mikä joskus toimii ilmiömäisesti ja joskus, lähes aina, jättää paljon toivomisenvaraa. Final Fantasy VII ja Resident Evil 2 ovat tässä tapauksessa kaksi parasta esimerkkiä. Kumpikin peli on miellyttävää pelattavaa, mutta kummankin kanssa tiettyjä asioita jää alkuperäisistä kaipaamaan valtavasti. Koska remake tekee alkuperäisen pelin uudelleen, uudella tavalla, voivat tietyt asiat kadota kokonaan ja monesti peli onkin vain tarinalliselta idealtaan uskollinen alkuperäiselle, samalla kun miltein kaikki muu muuttuu.

FFVII Remaken tapauksessa pelattavuus on aivan erilainen, mutta samalla aikaa se on uusi lupaava suunta FF pelien jo merkittävästi huonompaan suuntaan menneelle pelattavuudelle, kun vertaa aikaan sarjassa aiemmin. Pelissä korostuukin paljon enemmän se, miten hyvin tarina kerrotaan ja valtaosan ajasta kaikki on todella hyvin, vaikka tiettyjä muutoksia ei lämpimistä otakaan vastaan. Suuri ongelma tämän kanssa on siinä, että se on vasta ensimmäinen osa ja sellaisenaankin, kokonaisuus tuntuu monella tavalla hosutulta. Red XIII ei ole pelattava hahmo loppupuolella, tietyt tarinamuutokset eivät vain toimi ja monet loistavat kohtaukset on tehty todella laiskasti. Tarinassa on kuitenkin uusia juttuja jotka toimivat, joten kokonaisuudesta jää aika ristiriitaisia fiiliksiä.

RE2 Remake taas on helpompi kuvailla. Se on pelattavuudessa, lähes, jokaisella tavalla parempi kuin alkuperäinen sillä vain muutama aika pieni asia oli aiemmin paremmin. Lähinnä veitsen kuluminen. Pelaaminen on kuitenkin merkittävästi parempaa, koska tankkikontrolleja ei ole. Mutta. Tarinallisessa mielessä peli epäonnistuu todella pahasti, koska alkuperäisen pelin paras osa, nimittäin kahden hahmon eri polkujen, mutta ajoittain risteävien tarinoiden käyttö, on kokonaan poissa ja tämä saa aikaan sen, että RE2 Remake tuntuu monella tavalla todella hätäisesti ja laiskasti tehdyltä, mitä tulee tarinankerrontaan.

Eräänlainen remaken ja remasteroinnin rajaa rikkoava tapaus, ja todellinen kultastandarti modernisoinnissa on Spyro: Reignited trilogy, jossa kolme ensimmäistä Spyro peliä on tuotu nykyaikaan parannellulla pelattavuudella ja rikastetulla tarinankerronnalla, joskin kohtaus kohtaukselta samanlaisena kuin ennenkin. Kyseistä pakettia ei voi suorana remakena pitää, koska valtaosa pelistä on niin samanlaista kuin aiemminkin ei pelistä muuteta paljoakaan. Mutta samalla aikaa se ei ole pelkkä remasterointi, koska pelissä on lisää sisältöä, tiettyjen tarinapätkien täydennyksillä, täysin alusta asti uudestaan tehdyillä välianimaatioilla ja muutenkin modernisoiduilla osuuksilla.

Täydellinen tapaus ei ole kyseessä, sillä tietyt pienet asiat olisivat olleet parempia, jos niitä olisi viety oikeasti pidemmälle. Eräänä esimerkkinä hahmojen animaatiot välipätkien ulkopuolella. Erityisesti Moneypaggs olisi kaivannut useamman animaation jotka olisivat olleet tilanneriippuvaisia, koska hahmon animaatio ei vastaa sitä, mitä sen pitäisi hahmon viimeisessä kohtauksessa. Tämä on eräs asia, jossa alkuperäinen voittaa täysin.

Jotkut remasteroinnit taas tuntuvat niin suorilta käännöksiltä, että niitä ei edes ajattele remasterointeina. Castlevania: Symphony of the Night on kääntynyt PS4:lle todella uskollisena alkuperäiselle. Ääninäyttelyä on lähinnä hiottu, mutta muutoin mikään ei ole muuttunut, vaikka itse olisin kyllä toivottanut tervetulleeksi parannellun grafiikan sekä muutaman pelattavuusmuutoksen, pääasiassa mahdollisuuden syöksyä myös eteenpäin ja käyttää esineitä omalla nappulallaan jne.

Mikä olisi sitten paras tapa kokea klassiset pelit nykyään? Remaster vai remake, sillä nämä kaksi ovat pitkälti ne vaihtoehdot käytännöllisyyden kanssa.

Remaster tuntuu monesti siltä paremmalta ratkaisulta, tiettyjen pelien kanssa, joiden pelattavuus ei ole sieltä heikoimmasta päästä, mutta tietyt pelit eivät vain nykyään ole mielekkäitä pelata. Resident Evil: Code Veronica X, Dino Crisis tai ensimmäinen Silent Hill olisivat kiinnostavia pelejä kokea, mutta tankkikontrollit tekevät niiden pelaamisesta todella epämiellyttävää. Tällöin remasterointi ei välttämättä riitä ja remake tuntuu paremmalta ajatukselta, joskin vaarana on RE2 tapaus, mutta koska näitä pelejä ei ole entuudestaan pelattu (Code Veronica pois lukien), niin mahdollisia muutoksia ei edes tietäisi, eikä silloin menettäisi mitään.

Tiettyjen pelien kanssa taas tyytyisi melko yksinkertaiseen remasterointiin nykylaitteistolle varsin pienillä modernisoinneilla. Hyvin usein tietämättömyys on siunaus mitä remake tapauksiin tulee ja monesti remasterointi tuntuu siltä paremmalta vaihtoehdolta. Puhumattakaan että se on monesti se se vaihtehto joka voisi olla helpompi, nopeampi ja halvempi. Sellaista yksiselitteistä vastausta nyt ei tälläiseen kysymykseen vain ole, koska muuttujia on niin paljon erilaisten pelien kanssa.